Kaikki palvelumme

Palvelut yrityksille

Yritykset, elinkeinonharjoittajat tai toimijat, jotka käsittelevät, varastoivat tai toimittavat palovaarallisia kaasuja, räjähtäviä tuotteita, ovat lain mukaan velvoitettuja laatimaan ATEX-dokumentin. Sama koskee toimijoita, joiden toiminta aiheuttaa helposti syttyvää pölyä, helposti syttyviä kaasuja tai höyryjä. Konsulttimme auttavat dokumentin laatimisessa ja järjestävät koulutusta, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä pöly- ja kaasuräjähdyksiä. Yrityksiä, joilta ATEX-dokumentti vaaditaan ovat esimerkiksi verstaat, leipomot, maalaamot sekä kaasun ja polttoaineiden jakeluasemat.

Piirivartiointi, paikallisvartiointi, palovartiointi, kiertävä vartiointi esimerkiksi kaupoissa, teollisuudessa tai rakennustyömailla. Palvelukokonaisuus räätälöidään tarpeen mukaan, esimerkiksi tehostettu valvonta on mahdollista tärkeinä ajankohtina kuten nahoitusaikana turkistarhoilla.

Vartijamme ovat paikalla havaitakseen ja estääkseen näpistykset ja varkaudet, turvatakseen henkilökunnan työympäristön sekä ylläpitämässä järjestystä ja varmistamassa asiakkaiden viihtyvyyden. Myymälävartija voi olla myös siviiliasussa ja suorittaa kiinnioton tarvittaessa.

Vartijoillamme on erikoiskoulutus tulipalojen ja vaarojen ennaltaehkäisyyn tulitöiden yhteydessä. Vartijoita voidaan käyttää yksittäisissä projekteissa tai työpaikan kokonaisuuden vartioinnissa. Vartijat voivat myös tehdä palokierroksia automaattisten paloilmoittimien huollon tai silmukoiden poiskytkennän yhteydessä. Asiakkaamme kääntyvät puoleemme etenkin myös palokaappien 24/7-päivystyksissä.

Voimme tarvittaessa suorittaa tiedonkeruuta ja selvityksiä rikosten paljastamiseksi. Menetelmät ja menettelytapa vaihtelevat uhkakuvista ja rikoksen laadusta riippuen. Toimeksianto tapahtuu huomaamattomasti ja tilaajan suostumuksella. On tavallista, että asiaan liittyvät viranomaiset ovat mukana menettelyssä.

Asennamme sähkö-, data- ja kuituverkkoja, päällekarkaushälyttimiä, palo- ja murtohälyttimiä, kamerajärjestelmiä, älykkään kuva-analyysin, kulunvalvonnan ja työajanseurannan laitteet.

BotniaSec on alueen ainoa yritys, jolla on valtuutus asentaa turvatekniikkaa lain yksityisistä turvallisuuspalveluista 1085/2015 mukaisesti. Myymme useimpia eri merkkisiä kameralaitteistoja ja tarjoamme edullisia leasingvaihtoehtoja, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia päivityksistä ja laitteiston huollosta. Täältä löydät luettelon eri hälytysjärjestelmistä ja turvatekniikasta, joita asennamme.

Järjestyksenvalvojamme varmistavat turvallisuuden ravintoloissa, festivaaleilla ja suuremmissa tapahtumissa. Voimme myös avustaa tapahtuman riskienarvioinnissa sekä laatia lakisääteisiä pelastus- ja turvallisuussuunnitelmia.

Järjestämme tarvittaessa henkilösuojauspalvelua henkivartija- ja turvakuljettajapalveluna henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä suojelua.

Teemme riskianalyysejä työturvallisuudesta, kiinteistö- ja toimitilaturvallisuudesta, poistumisturvallisuudesta, paloturvallisuudesta, rikosten torjunnasta, tuotannon turvallisuudesta, ympäristöturvallisuudesta, matkustusturvallisuudesta, henkilöturvallisuudesta ja tietoturvallisuudesta. Riskianalyysin pohjalta autamme teitä laatimaan pelastussuunnitelmat, valmiussuunnitelmat, evakuointisuunnitelmat tai ympäristönsuojelusuunnitelmat.

Kauttamme saat oman turvallisuuskoordinaattorin yrityksellenne. Otamme vastuun yrityksen rikos-, palo-, kiinteistö- ja pelastusturvallisuudesta ja autamme ylläpitämään korkeaa turvallisuustasoa myös työsuojelussa.

Tarjoamme räätälöidyt pakettiratkaisut, jolloin asennamme, huollamme ja päivitämme valvontalaitteiston ja tarjoamme samalla hälytysten vastaanoton ja vartiointipalvelut kiinteään kuukausihintaan.

Järjestämme yksilöllisesti suunniteltuja koulutuksia ja työpaikoilla tarvittavien erilaisten sertifikaattien päivityksiä. Yrityksesi tai organisaatiosi voi säästää aikaa ja rahaa, kun järjestämme koulutuksen juuri siellä ja silloin kun teille sopii. Koulutuksesta saa parhaan hyödyn, kun opittua harjoitellaan myös käytännössä. Järjestämme evakuointi- ja pelastusharjoituksia yrityksissä ja julkishallinnon organisaatioissa. Täältä löydät luettelon tarjolla olevista kursseista ja koulutuksista.

Ammattitaitoiset ja kokeneet vartijamme hoitavat erilaisia tehtäviä, kuten myymälävartiointia, turvatarkastuksia, arvokuljetuksia sekä turvapalveluita tilanteissa, joissa henkilökunnan työskentely halutaan turvata kohonneen väkivaltariskin vuoksi.

Palvelut yksityisasiakkaille

Turvalliset ja ammattitaitoiset sähköasennukset uudisrakennuksiin ja remonttikohteisiin. Asennamme erilaisia laitteistoja ja kaapelointeja, kuten antennit, kuitu, hälytysjärjestelmät jne.

Pidämme kotisi turvassa. Asennamme murtohälytys- ja paloilmoitinjärjestelmät, sekä ohjausjärjestelmät lämmitysjärjestelmiin tai vesivuotojen havaitsemiseksi ja tarjoamme hälytysten vastaanottopalvelua. Voit järjestää kesämökkisi valvonnan poissa ollessasi tai kotisi valvonnan, kun olet matkoilla.

Meillä työskentelee vartijoita 24/7 ja voimme auttaa, jos sattuisit lukitsemaan itsesi ulos. Tee sopimus avainpäivystyksestä ja pääset palelemasta rappusilla.

Tiedämme, että monet iäkkäämmät henkilöt tuntevat olonsa turvattomaksi kodeissaan. Siksi tarjoamme erilaisia ratkaisuja turvallisempaan arkeen. Tukipalveluihin kuuluu turvapuhelinten myynti ja asennus, turvapuheluiden hälytyskäynnit, vierailut ja puhelut turva-asiakkaille sekä muut yksinkertaisemmat tukipalvelut. Palvelut suoritetaan aina sopimukseen perustuen ja vaitiolovelvollisuutta noudattaen, lisäksi yhteydenpito asiakkaan ja tämän läheisten kanssa on aina suoraa ja dokumentoitua.

Tiedustele turvallisuuspakettia leasing-vaihtoehdolla, jossa asennamme, huollamme ja päivitämme valvontakameran laitteiston ja tarjoamme samalla hälytysten vastaanoton ja vartiointipalvelut edulliseen kuukausihintaan. Ota meihin yhteyttä täältä ja pyydä lisätietoja.

Palvelut julkisen sektorin asiakkaille

Asennamme sähkö-, data- ja kuituverkkoja, päällekarkaushälyttimiä, palo- ja murtohälyttimiä, kamerajärjestelmiä, älykkään kuva-analyysin, kulunvalvonnan ja työajanseurannan laitteistot.

BotniaSec on alueen ainoa yritys, jolla on valtuutus asentaa turvatekniikkaa lain yksityisistä turvallisuuspalveluista 1085/2015 vaatimusten mukaisesti. Myymme useimpia eri merkkisiä kameralaitteistoja ja tarjoamme edullisia leasingvaihtoehtoja, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia päivityksistä ja laitteiston huollosta.

Teemme riskianalyysejä työturvallisuudesta, kiinteistö- ja toimitilaturvallisuudesta, poistumisturvallisuudesta, paloturvallisuudesta, rikosten torjunnasta, tuotannon turvallisuudesta, ympäristöturvallisuudesta, matkustusturvallisuudesta, henkilöturvallisuudesta ja tietoturvallisuudesta. Riskianalyysin pohjalta autamme teitä laatimaan pelastussuunnitelman, valmiussuunnitelman, evakuointisuunnitelman tai ympäristönsuojelusuunnitelman.

Tarjoamme yksilöityjä ratkaisuja turvallisempaan arkeen ikääntyville sekä muille, jotka tarvitsevat arjessaan erityistä tukea. Tukipalveluihin kuuluu turvapuhelinten myynti ja asennus, turvapuheluiden hälytyskäynnit, vierailut ja puhelut turva-asiakkaille sekä muut yksinkertaisemmat tukipalvelut. Palvelut suoritetaan aina sopimukseen perustuen ja vaitiolovelvollisuutta noudattaen.

Tarjoamme yksilöllisesti sovitetut pakettiratkaisut, jolloin asennamme, huollamme ja päivitämme valvontalaitteiston ja samalla tarjoamme hälytysten vastaanoton ja vartiointipalvelut edulliseen kuukausihintaan.

Järjestämme yksilöllisesti suunniteltuja koulutuksia ja työpaikoilla tarvittavien erilaisten sertifikaattien päivityksiä. Yrityksesi tai organisaatiosi voi säästää aikaa ja rahaa, kun järjestämme koulutuksen juuri siellä ja silloin kun teille sopii. Lue lisää täältä.

Ammattitaitoiset ja kokeneet vartijamme hoitavat erilaisia tehtäviä, kuten myymälävartiointia, turvatarkastuksia, arvokuljetuksia sekä turvapalveluita tilanteissa, joissa henkilökunnan työskentely halutaan turvata kohonneen väkivaltariskin vuoksi.

Löysitkö sen, mitä etsit?

Ota yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja palveluistamme ja pyydä tarjous.